Hevosalan toimijat kokoontuivat kuuntelemaan ja keskustelemaan hevosten ja hevosihmisten hyvinvoinnista Katse hevosen ja ihmisen hyvinvointiin 3 -webinaaripäivässä. Hevosten turvalliseen käsittelyyn ja koulutukseen perehdyttiin Hevostietokeskuksen toiminnanjohtajan, eläinlääkäri ja eläintenkouluttaja Anna-Mari Olbrichtin johdolla.
Anna-Mari Olbricht on työskennellyt 20 vuotta eläinlääkärinä. Suurimman osan työurastaan hän on tehnyt praktiikkatyötä eli hoitanut eläimiä klinikoilla ja kotitiloilla. Vuosien varrella vastaan on tullut monenlaisia eläinpotilaita ja omistajia.
“Aiemmin ajattelin, ettei eläinten kouluttaminen kuulu tehtäviini eläinlääkärinä. Olin hyvinkin tiukasti sitä mieltä, että kouluttaminen on omistajan tehtävä ja että omistajan vastuulla on, että pääsen hoitamaan eläintä turvallisesti”, Olbricht kertoi.
Kymmenen vuotta sitten Olbricht täydensi osaamistaan eläintenkouluttajan opinnoilla. Samalla suhtautuminen eläinlääkärintyöhön muuttui.
“Tällä hetkellä ajattelen aivan päin vastoin. Nykyään olen hyvin tietoinen siitä, että koulutan jokaista potilasta. Jokainen hetki on kouluttamishetki, ja meidän vastuullamme on, mitä siinä hetkessä koulutamme ja mitä haluamme, että eläin oppii.”
Joskus eläimen sairauden hoito vaatii toimenpiteitä, jotka on pakko tehdä. Yksi Olbrichtin uran käännekohdista oli nautapotilaalle tehty toimenpide, jossa joudutaan usein käyttämään pakkokeinoja. Isäntää odotellessaan Olbricht pohti, miksei voisi kouluttamalla helpottaa tilannetta.
“Pakkokeinoja on täytynyt käyttää hyvin vähän sen jälkeen, kun eläinten kouluttaminen ja ymmärrys oppimisteoriasta on tullut osaksi omaa työskentelyä”, Olbricht totesi.
Myös kyseinen nautapotilas hoidettiin lopulta ilman pakkokeinoja.
Hevosen elekielen opiskelu on elämänmittainen tehtävä
“Olen koko ikäni ollut hevosten kanssa ja ajatellut olevani ihan taitava, mutta täytyy sanoa, että tietoa tulee koko ajan lisää ja nyt tuntuu siltä, että riittääkö oma urakaan siihen, että oppii riittävästi. Kyllä se vaatii jatkuvaa opiskelua ja sitä kautta aukeaa ihan uusi maailma”, Olbicht pohti.
Hevosella on samanlaisia perustunteita kuin ihmiselläkin – esimerkiksi leikkisyys, ilo, hoivatunteet, seksuaalisuus, suru, viha, raivo ja pelko. Tunteet toimivat käytöksen motivaattoreina.
“Todella harvoin kohtaan hevosta, jolla olisi raivon tai vihan tunteita. Eläinlääkäritilanteissa aggression takana on lähes poikkeuksetta pelko. Pelon kanssa pärjää aina. Pelkohevosta pystyy kouluttamaan. Ne ovat yleensä huojentuneita, kun pystymme antamaan niille toisenlaisen ratkaisumallin. Hevoset eivät halua olla aggressiivisia.”
Hevosten käyttämät eleet voidaan jakaa rauhoitteleviin, varoittaviin ja hyökkääviin eleisiin. Rauhoittelevia eleitä ovat esimerkiksi haukottelu ja silmien räpsyttely. Varoittavia eleitä ovat muun muassa kyljen kääntäminen ja takajalan nostaminen ja hyökkääviä eleitä pureminen ja potkaiseminen.
Hevoset käyttävät näitä eleitä luonnostaan muutoinkin, mutta ne voivat olla myös merkki jännityksestä tai epämukavuudesta toistuessaan usein esimerkiksi hoitotilanteen aikana.
Taitava käsittelijä tunnistaa hevosen eleet jo rauhoittelevalla alueella. Kun tilanteesta tehdään hevoselle helpompi, ei hevosen tarvitse edetä varoittaviin ja hyökkääviin eleisiin. Pelokkuus on hevoselle lajityypillinen ominaisuus ja aggressiivisen käyttäytymisen taustalla on yleensä aina pelko.
“Haaste tulee siinä, jos emme huomioi hevosen elekieltä, ja se oppii, että on turhaa esittää rauhoittelevia tai varoittavia eleitä. Sellaisista hevosista saatetaan sanoa, että potku tuli ihan yllättäen, mutta hevonen on saattanut oppia jo aiemmin, ettei mikään muu auta ja on parempi potkaista suoraan. Voi olla, että olemme opettaneet hevosen niin, eikä se sille olekaan yllätyksellistä”, Olbicht kertoi.
Kun hevosen elekieli huomioidaan, se suhtautuu yhteistyöhön myönteisemmin ja on usein helpottunutkin, että ihminen ymmärtää ja antaa tarvittaessa tilaa.
Kouluttaminen ja ennakointi edistävät hyvinvointia ja turvallisuutta
“Tänä päivänä ei enää jaeta urhoollisuusmitaleja rodeosuorituksen jälkeen. Päinvastoin. Mitä paremmin saamme hevosen pysymään rauhallisena eikä tilanne eskaloidu millään tavalla, sen paremmin olemme onnistuneet”, Olbricht painotti.
Ihmisen näkökulmasta hankala käytös on usein hevoselle looginen ja kannattava ratkaisu stressaavaan tilanteeseen. Kun asioita on harjoiteltu etukäteen, hevonen osaa ennakoida mitä tapahtuu. Esimerkiksi paikallaan seisominen, kiinniolo, kosketuksen salliminen kaikkialle, jalkojen nostaminen ja kuumeen mittaaminen ovat sellaisia perustaitoja, joita omistajien tulisi opettaa kaikille hevosille.
“Monessa esimerkissä eläinlääkärin vastaanotto on se pelottava paikka. Mutta sen ei tarvitse olla niin. Eläimet voi kouluttaa siihen, että toimenpiteet ovat mukavia ja eläimet jopa jonottavat toimenpiteeseen, eli haluavat itse tulla.”
Tutkimusten mukaan ihmisen jännitys tarttuu hevoseen, eikä tunnetilojen piilottaminen ole mahdollista. Siksi hevosen kanssa ei tulisi mennä tilanteisiin, joissa itseä pelottaa liikaa. Silloin hevoselle tullaan helposti opettaneeksi asioita, joita ei haluta opettaa.
“Välillä kannattaa antaa periksi, se on viisautta. Kannattaa miettiä turvallisuudenkin näkökulmasta, voimmeko tehdä tilanteen helpommaksi hevoselle. Ja myös sitä, mitä me tulemme tilanteessa opettaneeksi ja miten hevonen tulee tulevaisuudessa suhtautumaan vastaaviin tilanteisiin”, Olbricht neuvoi.
Hevoset oppivat nopeasti ja kouluttamisella on monia positiivisia vaikutuksia sekä hevosten että hevosihmisten arkeen. Kouluttamalla voidaan esimerkiksi lisätä hevosen hyvinvointia, parantaa hevosten kanssa työskentelevien työhyvinvointia ja –turvallisuutta ja pienentää tapaturmariskiä.
Tilaisuuden järjestivät Hippolis yhteistyössä Maaseutuverkoston palvelupaketit – Tulevaisuuden tuottajat -työryhmän, Suomen Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton kanssa. Hanke on saanut rahoitusta EU:n maaseuturahaston Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen