Yhden naisen tähtitamma Runoneito osallistuu Kuninkuusravien kuningatarkilpailuun ensimmäistä kertaa. Iittiläisen Mia Liipolan kasvattama, omistama ja valmentama Runoneito edustaa Liipolan omaa kasvatustyötä jo kolmannessa polvessa.
Tulevana viikonloppuna monen ravi- ja suomenhevosharrastajan suurin unelma käy toteen. Osallistuminen Kuninkuusravien pääkilpailuun on hevosen taustajoukoille ainutlaatuinen elämys.
”Se on tosi hienoa ja tosi tärkeää, että me päästään kokemaan ja näkemään se, että harrastajalla on mahdollisuus päästä sinne aivan terävimpään kärkeen ja suurimpaan ja hienoimpaan kilpailuun”, Mia Liipola pohtii Kuninkuusravien alla.
Liipola ei ole tänä vuonna ainoa harrastajavalmentaja, jonka hevonen kilpailee kuninkuus- tai kuningatarkilpailussa. Harvassa lajissa on mahdollista, että harrastajat ja ammattilaiset kilpailevat tasavertaisina rinta rinnan lajin ykköskilpailuissa.
“Se tuo myös urheilullisuutta, ettei ole välttämätöntä, että on kauheasti rahaa. Jos verrataan vaikka maailmanluokan ratsastuskilpailuihin, niin siellä ostetaan satojen tuhansien eurojen hevonen, jonka joku huippu kouluttaa, mutta raveissa on hurjan hieno juttu, ettei ole kyse siitä kenellä on eniten rahaa tai kalleimmat oriit tai parhaimmat valmentajat.”

Hevoset ja raviurheilu ovat aina kuuluneet Mia Liipolan elämään. Ylioppilaslahjaksi Liipola sai vanhemmilta luvan ostaa oman hevosen ja suomenhevonen oli maatilan kasvatille selvä valinta.
“Minulle oli jostain syystä ihan selvää, että se on suomenhevonen, minkä minä haluan. En koskaan edes miettinyt mitään muuta. Olen edelleenkin ihan hurahtanut suomenhevosiin. Minusta se on jotenkin semmoinen suomalaiselle sopiva ja suomalaisen sydäntä lähellä”, Liipola muistelee.
Liipolan ensimmäinen hevonen oli Runoneidon emänemä Ylitär. Ylittären tyttären Venlattaren kanssa Liipola osallistui ravien lisäksi myös koulu-, este- ja matkaratsastuskilpailuihin. Lisäksi Venlatar toimi lasten talutusratsuna ja oli mukana veto- ja maastotaitokilpailuissakin.
“Se on ihan totta, että suomenhevonen on tosi monikäyttöinen hevonen. Lajiin kuin lajiin löytyy huippuyksilöitä ja sitten on vielä yksilöitä, jotka käyvät oikeasti kaikkeen. Se varmaan kertoo myös hevosen palvelualttiudesta, kun se tekee yhteistyötä ihmisen kanssa niin monella tavalla, innolla ja halulla.”

Myös Runoneito on monipuolinen hevonen. Liipola kuvailee tammaansa ystävälliseksi ja lempeäksi hevoseksi, jonka kanssa ei tarvitse kinastella. Raveihin Liipola ja Runoneito voivat lähteä kaksinkin.
“Heppa asuu aktiivipihatossa talvella ja keväästä syksyyn se on ympäri vuorokauden laitumella. Se on sen elämäntyyli nykyään. Aikanaan olen paljon sillä ratsastellut, mutta en nyt enää, kun se on sen verran vireässä kilpakunnossa. Kun kilpaura tulee täyteen, niin sitten saan siitä taas tätiratsun.”
Kuninkuusravit eivät ole Runoneidolle aivan uusi tapahtuma, vaikka tänä vuonna se osallistuukin pääkilpailuun ensimmäistä kertaa. Runoneito on kaksinkertainen montén eli raviratsastuksen Suomen mestari vuosilta 2022 ja 2023. Montén Suomen mestaruus ravataan perinteisesti kuninkuusravilauantain ensimmäisenä lähtönä.
Paikka kuningatarkilpailussa ei ole Runoneidolle ja Liipolalle sattumaa, mutta tuntuu silti uskomattomalta.
“En ole oikeastaan edes koskaan ajatellut, että minun, ihan tavallisen harrastajan oma kasvatti ja oma heppa, olisi siellä. Olen sanonut, että se on varmaan once in a lifetime -hommaa tällaiselle harrastajalle varsinkin. Se on niin hieno tapahtuma ja hieno kilpailu, että jo mukaan pääseminen on voitto. Ja on sen eteen töitäkin tehty, että ei me olla sinne vahingossa päästy”, Liipola tunnelmoi.
Kuninkuusravit kilpaillaan Oulun Äimärautiolla tulevana viikonloppuna 1.–3. elokuuta.
Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen, Juho Hämäläinen
