Tulevana viikonloppuna 3.-5. heinäkuuta Lahden Jokimaalla kilpaillaan Suur-Hollola-ajot. Viikonlopun aikana kaviouralla nähdään suomalaisen ravihevoskasvatuksen kirkkaimpia tähtiä ja lukuisia tulevaisuuden huippuhevosia. Yksi suomalaisen raviurheiluhistorian merkkihevosista osallistuu sunnuntaina uransa viimeiseen Suur-Hollola-ajoon.
Kaikkien aikojen eniten ansainnut suomenhevonen, kolminkertainen ravikuningas, kaksinkertainen Nordic King, Elitkampenin voittaja. Kun Evartin saavutuksia luettelee ääneen, ne kuulostavat lähes epätodellisilta. Mutta millainen on tarina huippuhevosen taustalla ja miten se tulee viettämään eläkepäivänsä?
Evartti on hallinnut kotimaista huippua vuosien ajan ja noussut yhdeksi suomalaisen raviurheilun kaikkien aikojen merkittävimmistä hevosista. 15-vuotias ori on voittanut käytännössä kaiken, mitä suomenhevonen voi raviurheilussa saavuttaa. Sen ansaitsema palkintosumma lähestyy 1 200 000 euroa.
Evartti asuu sen hoitajan ja osaomistajan Jutta Ihalaisen ja tämän puolison, ravivalmentaja Antti Ojanperän kotitallissa Pihtiputaalla. Ihalainen on seurannut hevosen matkaa 1-vuotiaasta lähtien. Hevonen ei ollut edes myynnissä, kun Ihalainen iski siihen silmänsä varsalaitumella.
”Vaikka se on vähän klisee, niin se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä. Evartti oli silloin hyvin pieni, ei paljon ponia isompi. Mutta siinä oli heti jotain sellaista, että siihen ei voinut olla ihastumatta”, hän kertoo.
Evartin menestyksen taustalla ovat poikkeuksellinen kilpailupää, huolellinen valmennus ja vuosien määrätietoinen työ. Kotijoukkojen mukaan ori on aina ollut poikkeuksellisen järkevä, yhteistyöhaluinen ja kilpailutilanteissa rauhallinen. Se nauttii matkustamisesta, suurkilpailujen tunnelmasta ja yleisön huomiosta.
”Se on ollut vastaanottavainen työnteolle. Se ymmärtää asioita todella paljon, ei stressaa eikä hermostu. Sen älykkyys ja hermorakenne ovat jotain sellaista, mitä en ole nähnyt kovin monella hevosella olevan”, vuosikymmenten hevoskokemuksen omaava Ihalainen selvittää.

Kahdesti takaisin vastoin kaikkia odotuksia
Vaikka ori on poikkeuksellisen menestynyt, Evartin uraan mahtuu paljon muutakin kuin voittoja. Menestyksen rinnalla on kulkenut myös vaikeita vaiheita.
Vuonna 2018 Evartti vietiin jalkavamman vuoksi tähystysleikkaukseen. Ihalaisen mukaan kyseessä oli rutiinitoimenpide, josta hevosen piti toipua nopeasti takaisin harjoitteluun. Nukutuksen aikana Evartin paksusuoli kuitenkin kiertyi hengenvaarallisesti. Edessä oli hätäleikkaus, jossa vatsa avattiin ja eläinlääkärit työskentelivät pitkään hevosen pelastamiseksi.
Evartin tarina olisi voinut päättyä siihen. Hevonen kuitenkin toipui, palasi kotiin ja lopulta takaisin raviradoille. Seuraavien vuosien aikana se voitti enemmän kilpailuja kuin koskaan aiemmin.

Kunnes eräänä aamuna vuonna 2023 Evartti jätti ruokansa syömättä. Tallin väki ymmärsi nopeasti, ettei kaikki ollut kunnossa. Tutkimuksissa selvisi, että hevonen kärsi taas vakavasta suolistoperäisestä ongelmasta. Evartille tehtiin jo toinen suuri vatsaleikkaus, joka pelasti jälleen sen hengen.
”Kontrasti huonojen ja hyvien päivien välillä on ollut Evartin kanssa valtava. Hevonen on tehnyt niitä absoluuttisia huippusuorituksia, mitä ravihevonen vaan voi tehdä. Mutta sitten taas se nurja puoli on ollut varsin raju ja epäreilu noin hienolle hevoselle,” Ihalainen kuvailee.
Harva hevonen palaa yhden vakavan suolistoleikkauksen jälkeen huipputasolle, kahden jälkeen se on poikkeuksellista. Mutta jälleen kerran Evartti kuntoutui, palasi harjoituksiin ja myöhemmin takaisin kilparadoille.
”Jos se hevonen ei itse olisi niin fiksu ja älykäs, se ei olisi selvinnyt niistä vastoinkäymisistä. Se ymmärsi, miksi asioita tehtiin, eikä koskaan stressannut.”

Eläkepäivät tutulla kotitallilla
Suomenhevosten kilpailuoikeus päättyy 15-vuotiskauden jälkeen, joten tämä kesä jää väistämättä Evartin viimeiseksi kilpailukaudeksi.
Ihalainen korostaa, ettei loppukauden ohjelmaa rakenneta enää tulostavoitteiden ehdoilla. Evartti on jo saavuttanut lähes kaiken mahdollisen. Tärkeintä on, että hevonen saa nauttia viimeisestä kilpailukesästään terveenä ja hyvävointisena.
”Muutama vuosi sitten olisin varmasti vastannut, että uran päättyminen tuntuu tosi pahalta. Nyt ei oikeastaan tunnu. Kun on käyty niin syvissä vesissä monta kertaa, osaa olla kiitollinen siitä, että hevonen on vielä täällä ja voi hyvin”, Ihalainen sanoo.

Kilpailu-uran jälkeen Evarttia odottavat rauhallisemmat päivät. Ihalaiselle on itsestään selvää, että hevonen jää kotitalliinsa Pihtiputaalle viettämään eläkepäiviä.
”Tottakai Evartti jää meille kotiin. Sen karsina ja kaikki Evartin paikat ovat pyhiä tässä pihassa”, Ihalainen naurahtaa.
”Eläkepäivinä aiotaan lasten kanssa ratsastaa, ajaa reellä ja touhuta kaikkea mahdollista. Sen kanssa onnistuu kaikki”, hän jatkaa.
Evartin vaikutus suomalaisessa raviurheilussa jatkuu sen jälkeläisten kautta. Orilla on jo yli sata rekisteröityä varsaa. Jutta Ihalaisen mukaan Evartti on periyttänyt jälkeläisilleen ennen kaikkea niitä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä itsestään poikkeuksellisen hevosen.
”Minusta parasta, mitä Evartti voi jättää perinnöksi, on sen luonne. Kaikkien hevosten ei tarvitse olla supertähtiä raviradalla. Tärkeintä on, että ne ovat turvallisia, yhteistyöhaluisia ja ihmisen kanssa helppoja hevosia. Se on tärkeämpää kuin yksikään ravitulos.”
Ihalaisen omassa tallissa kasvaa myös useita Evartin jälkeläisiä, joiden kehitystä hän seuraa läheltä. Niissä hän näkee samanlaista rauhallisuutta ja halua tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä, eivätkä ne turhia hötkyile.

Ravikuningas on myös somekuningas
Kaikkien muiden saavutustensa lisäksi Evartilla on myös 10 000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa. Jutta Ihalainen perusti orille omat Facebook-sivut jo vuosia sitten.
”Ajattelin alusta asti, että sinne laitetaan sellaisia kivoja arjen juttuja. En ole halunnut tehdä sellaista, että tänään Evartti oli kolmas, meni sen ja sen ajan ja voitti sen verran rahaa. Halusin näyttää, millaista arki hevosen kanssa oikeasti on.”
Ihalaisen mukaan tavoitteena oli tehdä Evartista helposti lähestyttävä persoona myös niille, jotka eivät seuraa raviurheilua kilpailunäkökulmasta. Tavoitteessa on myös onnistuttu, sillä sosiaalisen median kautta Evartti on voinut toimia raviurheilun lähettiläänä.
”Oli laji mikä tahansa, aina tarvitaan joku tyyppi, johon ihmiset tarttuvat. Moni seuraa Evarttia, vaikka ei tuntisi raviurheilua lainkaan. Ihmiset haluavat nähdä, millainen hevonen se on. Ehkä sen kautta on tullut seurattua vähän laajemminkin raviurheilua.”

Kilpailu-uran päättyminen ei tarkoita sitä, että Evartti katoaisi sosiaalisesta mediasta.
”Sellaista toivetta on tullut paljon, että vaikka kilpailut loppuvat, Evartin kuulumisia kerrottaisiin edelleen. Sitä on kyllä tarkoitus jatkaa.”
Ihalainen kertoo myös yllättyneensä siitä, kuinka laajaksi Evartin ympärille on vuosien aikana muodostunut kannattajajoukko.
”Vaikka välillä tuntuu, että tässä vain omassa pienessä kuplassa tehdään töitä, niin sitten huomaa, miten valtava joukko ihmisiä meitä seuraa ja kannustaa. Varsinkin vaikeina hetkinä se tuki on ollut todella arvokasta.”
Suur-Hollola-viikonloppu starttaa Lahden Jokimaalla perjantaina 3. heinäkuuta klo 18 alkavilla ilmaisraveilla. Lauantaina ja sunnuntaina kilpailutapahtumat alkavat ponien Suur-Hollola-ajoilla klo 12 ja hevosten ensimmäinen lähtö esittäytyy klo 13.
Lämminveristen Suur-Hollola-ajon finalistit ratkaistaan lauantaina neljällä karsinnalla, joista kustakin kolme parasta jatkaa sunnuntain finaaliin. Lämminveristen Suur-Hollola-ajon voittaja ansaitsee 80 000 euroa. Suomenhevosten Suur-Hollola-ajo kilpaillaan sunnuntaina suoraan finaalina. Voittajalle on tarjolla 25 000 euroa.
👉🏻 Suur-Hollola-perjantain 3.7. lähtölistat
👉🏻 Suur-Hollola-lauantain 4.7. lähtölistat
👉🏻 Suur-Hollola-sunnuntain 5.7. lähtölistat
Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen, Ville Vuorinen
