Esittelyssä vuoden 2025 kuninkuuskilpailun osallistujat

Tutustu vuoden 2025 kuningaskandidaatteihin! Kuninkuusravit kilpaillaan tänä vuonna Oulun Äimärautiolla 1.–3. elokuuta.

Kuninkuusravien pääkilpailuihin pyrkivät hevoset keräsivät kevään ja kesän aikana pisteitä Kohti Kuninkuusraveja -lähdöistä. Sekä kuningatar- että kuninkuuskilpailuihin ilmoittautuneista hevosista kymmenen eniten pisteitä kerännyttä hevosta sai varman paikan pääkilpailuihin ja kaksi viimeistä hevosta nimesi Kuninkuusravien päätoimikunta. 

Oulun kuninkuuskilpailun varahevonen on Kukkarosuon Kurko.

V.G. Voitto 

“Me joskus vaimon kanssa, kun Kuninkuusraveissa oltiin ja meillä oli enemmän lämminverisiä, aina silti haaveiltiin hyvästä suomenhevosesta. En osannut kuvitellakaan, että se meidän kohdallemme sattuu ja voitetaan kuninkuuskisassa. Kyllähän se oli epätodellinen, mutta hieno tunne”, V.G. Voiton kasvattajaomistaja Jukka Grönfors myhäilee. 

Ori, syntynyt 9.5.2017, 8-vuotias 
Voittosumma 539 200 €, ennätys 18,2aly 
Isä: Viesker 19,9aly, emä: Niemisen Likka, emänisä: Teme 23,2aly   

Omistaja Grönfors Training Oy, Inkoo 
Kasvattaja Jukka & Soile Grönfors, Inkoo 
Valmentaja Seppo Suuronen, Juva 
Hoitaja Kaisa Tamminen, Juva 

Ohjastaja Ari Moilanen

Pro 

“Tämä on kaikkein mukavin suomenhevonen, jolla olen tähän mennessä ohjastanut”, kehui ruotsalainen tähtiohjastaja Björn Goop ohjastettuaan Prota. 

Ori, syntynyt 31.5.2017, 8-vuotias 
Voittosumma 180 598 €, ennätys 19,3aly 
Isä: Provinssi 24,7ake, emä: Express 35,3ke, emänisä: Rallaus 22,0aly 

Omistaja PRO Tiimi, Ilmajoki 
Kasvattaja Mauri Korkiavuori, Seinäjoki 
Valmentaja Antti Ojanperä, Pihtipudas 
Hoitaja Taru Jukkola, Pihtipudas 

Ohjastaja Hannu Torvinen

Wertti 

“Se on varsatähdestä noussut ja Ruotsalaisen Janilla on ollut siinä iso rooli. Kyllä tässä itsekin näkee sen Janin ja hänen perheensä työn, ja se työnäyte on hevonen itsessään. On mielenkiintoinen nähdä hevonen nyt seitsemänvuotiaana Oulussa, ja se on aika kypsän kauden pystynyt tekemään ja hienosti mennyt. Kyllähän meillä vähän niinkuin tähtäin on ollut Ouluun ainakin ajatuksissa”, osaomistaja Juha Vidgren mietiskelee. 

Ori, syntynyt 3.7.2018, 7-vuotias 
Voittosumma 164 950 €, ennätys 19,2aly 
Isä: Costello 19,3aly, emä: Meijän Tyttö 24,2aly, emänisä: K.M. Nopsa 25,4aly 

Omistaja Einari Vidgren Oy, Vieremä 
Kasvattaja Eija Truhponen, Savonlinna 
Valmentaja Jani Ruotsalainen, Juva 
Hoitaja Anu Suutari, Juva 

Ohjastaja Jani Ruotsalainen 

Enon Vilppi 

“Hyvillä mielen lähdetään ja tuntuu, että Eikalla on kuntokäyrä nyt hyvällä mallilla. Kaksi edellistä vuotta meni siten, että talvella ja keväällä oli vähän murheita, niin ei päästy aloittamaan kautta niin aikaisin kuin olisi haluttu. Silloin tuli vähän kiire noiden Kuninkuusravien kanssa, mutta nyt ollaan päästy aloittamaan aikaisemmin ja ollaan paremmin aikataulussa”, valmentaja Katja Luoma analysoi. 

Ori, syntynyt 1.7.2012, 13-vuotias 
Voittosumma 180 842 €, ennätys 19,4aly 
Isä: Linkori 23,5aly, emä: Eilan Muisto, emänisä: Kihi 23,7aly 

Omistaja Enon Talli, Kurikka 
Kasvattaja Joel ja Maarit Peuramäki 
Valmentaja Katja Luoma, Ilmajoki 
Hoitaja Jari Autio, Ilmajoki 

Ohjastaja Jari Autio 

Profiili 

“Sen osasin aavistella, että Pro nousee tälle tasolle aika nopeasti, mutta Profiili, kun se viime vuonna kisasi Jyväskylässä sekä lauantaina että sunnuntaina ollen ensin toinen ja sitten voittaen, että joku siellä omistajaporukassa Antille puolivakavissaan heitti, että hevonen ensi vuonna siihen kuntoon, että pääsee pääkilpailuun mukaan. Itse aattelin, että jos tasaisen taulukon mukaan mennään, niin se on vasta vuoden päästä, mutta se on yllättänyt ainakin minut”, luonneltii oriin kasvattaja ja osaomistaja Mauri Korkiavuori 

Ori, syntynyt 24.5.2016, 9-vuotias 
Voittosumma 134 340 €, ennätys 21,4ake 
Isä: Provinssi 24,7ake, emä: Express 35,3ke, emänisä: Rallaus 22,0aly 

Omistaja Team Profiili, Ylivieska 
Kasvattaja Mauri Korkiavuori, Seinäjoki 
Valmentaja Antti Ojanperä, Pihtipudas 
Hoitaja Taru Jukkola, Pihtipudas 

Ohjastaja Henri Bollström

Sheikki 

“Se on paras hevonen, mitä minulla on ollut ja mitä tulee olemaan. Me on Sheikin kanssa sovittu sillain, että meidän kilpailuoikeus loppuu samana vuonna. Sen verran on jo mittarissa takana, että sitten kun Sheikki lopettaa, niin minä lopetan samalla”, Sheikin takana sen koko uran vaikuttanut Matti Lautamäki kertoo. 

Ori, syntynyt 21.6.2010, 15-vuotias 
Voittosumma 248 195 €, ennätys 19,8aly 
Isä: Liising 20,4aly, emä: Jatsituuli 30,1ake, emänisä: Turo 23,8aly 

Omistaja Anna’s Stable Oy, Lieto 
Omistusoikeuden vuokraaja Matti Lautamäki, Lieto 
Kasvattaja Esko Ketola, Laihia 
Valmentaja Jussi Suominen, Kouvola 
Hoitaja Jussi Suominen 

Ohjastaja Juha Utala 

Issakan Valo 

“Tämä on kauden kohokohta niin omistajille kuin kasvattajille. Viime vuosi oli Issakan Valolle ensi kerta pääkilpailussa, oltiin vielä kotiradalla, ja alkuvuodesta oltiin paremmin menestyneitä, niin oli tietenkin vieläkin paremmat fiilikset, mutta on mahtavaa päästä jo toistamiseen mukaan”, tunnelmoi oriin omistaja Ahti Ruoppila. 

Ori, syntynyt 3.5.2015, 10-vuotias 
Voittosumma 217 630 €, ennätys 19,2aly 
Isä: Camri 19,9aly, emä: Aatamin Tähti 23,1aly, emänisä: Aatami 22,6aly 

Omistaja Ahti Ruoppila, Jyväskylä 
Kasvattaja Talli Issakka, Imatra 
Valmentaja Antti Tupamäki, Petäjävesi 

Ohjastaja Iikka Nurmonen 

Herra Heinämies 

“Onhan se todella tärkeä meille. Se on syntynyt tähän meille kotiin ja ollut lähes koko elämänsä tässä, että välillä se on käynyt Antilla ihan kokoaikaisessa treenissä, mutta nyt se asuu tuossa meidän tallissa”, hevosen hoitaja Varpu Säteri kertoo. 

Ori, syntynyt 1.6.2013, 12-vuotias 
Voittosumma 211 310 €, ennätys 18,7aly 
Isä: Viesker 19,9aly, emä: Emma Donna 30,3aly, emäinsä: Turo 23,8aly 

Omistaja Maatalousyhtymä Säteri Petri & Roope & Varpu, Viitasaari 
Kasvattaja Maatalousyhtymä Saaranen Terhi & Säteri Petri, Viitasaari 
Valmentaja Antti Ojanperä, Pihtipudas 
Hoitaja Varpu Säteri, Viitasaari 

Ohjastaja Jukka Torvinen 

Caijus 

“Se on tosi mahtava tyyppi. Sillä on jo ikää vähän kertynyt, mutta se on edelleen tosi iloinen ja hyväntuulinen. Tietysti kun on pitkä matka kuljettu yhdessä, tunnetaan jo toisemme aika hyvin”, Caijuksen hoitaja Mirka Lehtinen kertoo. 

Ori, syntynyt 4.5.2012, 13-vuotias 
Voittosumma 290 446 €, ennätys 18,6aly 
Isä: Cameron 22,7aly, emä: Vokkerin Mutri, emänisä: Vokker 22,3aly 

Omistaja Tmi Ravitalli Mika Mäkelä & Timo Glumoff, Tuusula-Vihti 
Kasvattaja Heidi & Antti Nikunen 
Valmentaja Mika Mäkelä, Vihti 
Hoitaja Mirka Lehtinen, Vihti 

Ohjastaja Esa Holopainen 

Lumettaja 

“Lumettaja on iloinen ja leikkisä tyyppi, varsamainen suorastaan. ”Onpa kivaa, kun hevosille järjestetään tällaista virkistystoimintaa!” se tuntuu ajattelevan, kun raveissa käydään. Vielä se ei ole tainnut olla kertaakaan väsynyt juoksun jälkeen, ja korvat tötteröllä se on totuttu näkemään myös radalla”, Lumettajan omistaja ja kimpanvetäjä Viivi Honkimaa kuvailee. 

Ori, syntynyt 8.6.2015, 10-vuotias 
Voittosumma 135 810 €, ennätys 19,6aly 
Isä: Camri 19,9aly, emä: Talvituisku 28,2ake, emänisä: Patrik 21,0aly 

Omistaja Viivi Honkimaa, Kouvola 
Kilpailuoikeuden vuokraaja Pala Unelmaa Team, Kouvola 
Omistusoikeuden vuokraaja Pala Unelmaa Team, Kouvola 
Kasvattaja Nina Stenbacka, Kouvola 
Valmentaja Terho Rautiainen, Kangasniemi 
Hoitaja Jenni Rautiainen, Mikkeli 

Ohjastaja Terho Rautiainen 

Evartti 

“Hevonen on ihan virkeä ja iloinen ja lämpötilat ovat Evartin puolella, kun se tykkää näistä kuumista keleistä, mutta katsotaan mitä alkaa tapahtua. Emme ole asettaneet sen kummempia tavoitteita, hevonen saa itse näyttää”, valmentaja Antti Ojanperä pohtii. 

Ori, syntynyt 13.6.2011, 14-vuotias 
Voittosumma 1 171 535 €, ennätys 18,2aly 
Isä: K.M. Nopsa 25,4aly, emä: Emme 23,1aly, emänisä: Vokker 22,3aly  

Omistaja Talli Pajatso, Rovaniemi 
Kasvattaja Olli Sippola, Kuortane 
Valmentaja Antti Ojanperä, Pihtipudas 
Hoitaja Jutta Ihalainen, Pihtipudas 

Ohjastaja Santtu Raitala 

Virin Urho 

”Koko kauden ajan hevoselle on pyritty hakemaan toimivaa systeemiä ja nyt viimeisissä starteissa on tuntunut, että on menty eteenpäin. Yritetään jatkaa samalla lailla. Se on ainakin hyvä alku, että päästiin takariviin. Sieltä jää voimia sitten loppuun”, Virin Urhon valmentaja Markus Porokka pohtii. 

Ori, syntynyt 17.6.2015, 10-vuotias 
Voittosumma 113 720,00 €, ennätys 21,1aly 
Isä: Vixen 20,6aly, emä: Muiston Viri 28,2aly, emänisä: Kihin Muisto 23,1aly 

Omistaja Nevalainen Anneli & Porokka Jenni, Juuka 
Kasvattaja Heikki Smolander, Tuusniemi 
Valmentaja Markus Porokka, Juuka 
Hoitaja Jenni Porokka, Juuka 

Ohjastaja Markus Porokka 

Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen