Ancion kausi huipentuu Suureen Suomalaiseen Derbyyn – ”Meillä on ollut yksi tähtäin ja se on Derby”

Suuri Suomalainen Derby kilpaillaan tulevana lauantaina 15.8. Vermo Areenalla. Koko kauden Derbyyn tähdännyt Ancio lähtee kilpailuun yhtenä ennakkosuosikeista.

Suuri Suomalainen Derby on yksi Suomen arvostetuimmista kasvattajakilpailuista ja kauden tärkein ikäluokkakilpailu Suomessa syntyneille 4-vuotiaille lämminverisille. Derbyn voittajalle on tarjolla 100 000 euroa. 

Derby-ravit alkavat Vermo Areenalla lauantaina klo 13. Suuri Suomalainen Derby on iltapäivän yhdestoista lähtö, joka starttaa noin klo 17.20.

👉 Tutustu Derby-ravien lähtölistoihin

Ancio lähtee Suureen Suomalaiseen Derbyyn karsintavoittajana. Urjalalaisen Markku Niemisen valmentama ja 12 osakkaan vihtiläisen Anselmi Klubin omistama ruuna on vienyt arvostetuimmista suurkilpailuista nimiinsä jo 3-vuotiaiden Kriteriumin viime syksynä. 

Sirpa Ahonen päätyi mukaan Ancion omistajaporukkaan puolisonsa Juha Launosen kautta. Launonen oli käynyt ajamassa ja kengittämässä hevosia valmentaja Markku Niemisen tallilla, ja Sirpa oli itsekin käynyt tutustumassa tallin toimintaan. 

”Me ostettiin siitä osuus, kun se tuli kaupan. Myöhemmin kimpanvetäjä kauppasi vielä vähän lisäosuuksia, ja sitten me ostettiin vielä toinenkin mokoma lisää”, Ahonen kertoo. 

Klinikkamanagerina Tampereen Hevosklinikalla työskentelevän Ahosen työ- ja vapaa-aika kuluu hevosten parissa. Ancion arjessa hän on ollut mukana siitä asti, kun hevonen varsavuosinaan valmentautui Niemisen ratatallilla Teivossa. 

”Hevosten kanssa oleminen on minulle vastapainoa työlle”, Ahonen toteaa. 

Ravipäivinä Ancion virallisella hoitajalla Piia Riihuhdalla on ollut raveissa välillä toinenkin hevonen hoidettavanaan, jolloin Ahonen on voinut ottaa Ancion valjastamisen vastuulleen. 

”Se on mahdottoman kiltti hevonen. Se on aivan supernöyrä ja kiltti kaikessa”, hän kuvailee nuorta ruunaa.

Ahonen kertoo suhtautuneensa Ancion kehitykseen pitkään maltillisesti. Hänen mukaansa nuoresta hevosesta on vaikea tietää, millainen kilpahevonen siitä lopulta tulee, ennen kuin se joutuu vaativiin tehtäviin.  

Tähän mennessä mieleenpainuvin hetki Ancion kanssa on ollut 3-vuotiaiden lämminveristen arvostetuimman ikäluokkakilpailun Kriteriumin voitto kotiradalla Teivossa. Tunne Ancion poikkeuksellisuudesta oli kuitenkin herännyt jo ennen sitä. 

”Seppeleajo oli semmoinen ensimmäinen hetki minulle, että vitsi, että tämä on ihan oikeasti hyvä hevonen. Sitten Kriteriumissa totta kai haaveili ja ajatteli, että on ihan hyvä sauma, mutta kyllähän se oli ihan mieletön voitto”, Ahonen muistelee.

Nyt edessä odottaa Suuren Suomalaisen Derbyn finaali. Ahonen ei vielä tunnusta jännittävänsä tulevaa kilpailua, mutta tietää tunteen muuttuvan lauantaina. Kun hän itse on hevosen kanssa tallialueella, jännitys pysyy loitolla. Katsomossa tilanne on toinen. 

”Minua ei koskaan jännitä silloin, kun touhuan hevosen kanssa. Ennen kuin sitten juuri ennen lähtöä.” 

Lauantain kilpailuun liittyy erityinen lataus, sillä Derbyn voi voittaa vain kerran, ja siihen on Ancion kanssa tähdätty koko kausi. Ancio kuuluu voittajaehdokkaisiin, mutta Derbyssä onnistuminen vaatii paljon.  

”Koko kausi on oikeastaan menty vain ja ainoastaan tätä kohti. Meillä on ollut yksi tähtäin ja se on Derby. Totta kai meillä on yksi niistä, joka voi sen voittaa. Olisihan se ihan käsittämättömän hienoa. Lähdetään Vermoon toiveikkaana, mutta jalat maassa”, Ahonen sanoo.

Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen