Poniraviurheilun vuoden kohokohta Ponikuninkuusravit ravataan tänä vuonna Jyväskylän Killerillä 15.–16.8. Konnevedellä asuvalle Honkosten perheelle viikonloppu on erityinen, sillä kotiradalla kilpailee neljä tytärtä yhdeksällä eri ponilla.
Konnevedellä asuva Honkosten perhe on tuttu näky poniraveissa ympäri Suomen. Tulevana viikonloppuna perheen ei kuitenkaan tarvitse matkustaa kauas, sillä Ponikuninkuusravit järjestetään kotiradalla Killerillä Jyväskylässä. Honkosen perheen tyttäret Henna, Moona, Alina ja Nanna kilpailevat viikonloppuna 9 ponin voimin
”Kyllähän se meitä yhdistää. Tässä kuitenkin niin paljon vuodessa tulee startteja, kun monta tyttöäkin ajaa. Sitten siinä porukalla yhdessä mietitään aina, että mitä tehdään”, perheen äiti Mervi Honkonen kertoo.
Poniraviurheilu ehti tulla Honkosten perheen elämään jo ennen kuin omat tyttäret olivat poni-ikäisiä. Vuosien aikana harrastuksesta on kasvanut koko perheen yhteinen elämäntapa.
”Me ei oikeastaan harrasteta mitään muuta. Kyllähän se näiden ponien ympärillä meidän touhu pyörii. Tämä on meille elämäntapa.”
Töitä riittää jokaiselle. Tytöt hoitavat ja treenaavat poneja, Jari-isä kuljettaa perhettä kilpailuihin ja kengittää poneja. Äiti toimii Killerin raviradalla nuorisovastaavana. Myös tyttöjen kaverit ovat vuosien aikana tulleet mukaan tallin arkeen.
Yksi Ponikuninkuusravien kiireisimmistä kilpailijoista on perheen tytär Henna, joka ohjastaa viikonloppuna viittä eri ponia. Hän ajaa lauantaina perheen omilla poneilla Poni-Ilolan Cedricillä ja Poni-Ilolan Bettyllä sekä valmennettavallaan Ekslätts Yatzylla ja lainaponilla Mossolla. Lisäksi sunnuntaina ohjelmassa on startti Tilu Lilulla.

Ponit ovat keskenään erilaisia, mikä tuo tekemiseen oman mielenkiintonsa. Ponikuningattaren tittelistä Henna pääsee kilpailemaan Ekslätts Yatzyn kanssa.
”Yatzy on tosi kiltti poni, mutta kun se pääsee liikkeelle kärryjen kanssa, niin se on tosi menevä, innokas ja vauhdikas”, hän kuvailee.
Mossolla Henna puolestaan kilpailee Ponikuninkuudesta.
”Se on tosi lahjakas poni ja pääsee tosi kovaa. On hienoa päästä ajamaan tuollaisilla Suomen parhaimmilla poneilla”, Henna iloitsee.
Viikonlopusta tekee Hennalle erityisen myös se, että kyseessä on hänen viimeinen vuotensa A-ponien ohjastajana. Lisäksi hän osallistuu ensimmäistä kertaa sekä kuninkuus- että kuningatarkilpailuun.
Moona puolestaan lähtee Ponikuninkuuskisaan Jokimäen Jalmarilla. Sunnuntaina hän kilpailee myös Jokimäen Prinsessalla. Tavoite on ennen kaikkea kokemuksen kartuttaminen.
”Me mennään vaan sillä, että päästään hyväksytysti maaliin ja tehdään kokemusta noista isoimmista kisoista. Nyt on Suomen parhaimpia poneja meidän kanssa samassa lähdössä,” Moona toteaa kuninkuuskilpailusta.

Nuoremmat siskot lähtevät viikonloppuun kerryttämään kokemusta, sillä Alina on ajanut kilpaa reilun vuoden ja Nanna suoritti poniajolupakurssin tänä kesänä. He starttaavat perheen poneilla Pippurin Lumikilla ja Poni-Ilolan Bettiinalla.
Äitikin korostaa, että tärkeintä tyttärien harrastuksessa ei kuitenkaan ole menestys.
”Eihän itse tarvitse aina voittaa. Me ollaan tyytyväisiä hyviin suorituksiin ja siihen, että pääsee kilpailemaan,” Mervi toteaa.
Hän kertoo, että äitinä suurinta iloa on nähdä tyttöjen oma into poneihin ja se, miten he huolehtivat eläimistä. Harrastus opettaa samalla vastuuta.
”Hienointa siinä on se into, että tytöt ihan itse ovat kiinnostuneita siitä. Näkee täällä kotona, miten ne hoitavat tunnollisesti poneja. Niistä täytyy pitää huolta. Niiden kanssa kasvaa tietty vastuuntunto ja vastuullisuus”, hän kuvailee.
Tapahtumassa tekemistä koko perheelle
Tyttöjen poniharrastuksen lisäksi Mervi Honkonen toimii Killerillä nuorisovastaavana, joten hän on ollut mukana tapahtuman järjestelyissä. Etenkin viimeinen viikko ennen Ponikuninkuusraveja on kiireinen.
”Koko Killerin porukka odottaa tosi innolla niitä. Ollaan tätä asiaa työstetty pitemmän aikaa, ja nyt tämä viimeinen viikko on kaikista työn täyteisin, kun kasataan koko palettia kasaan”, hän kertoo.
Kilpailupuoli tarjoaa viikonlopun aikana runsaasti nähtävää, sillä poneja nähdään starteissa myös päälähtöjen ulkopuolella. Killerille kannattaa suunnata myös kilpailujen ulkopuolisen ohjelman vuoksi. Lapsille ja nuorille on luvassa muun muassa poniajelua, keppihevoskisaa ja tallikierros, jossa pääsee näkemään kilpailevia poneja.
”Toivotaan, että saadaan hyvin yleisöä paikalle! Siellä on paljon lapsille, perheille ja nuorille suunnattua tekemistä”, Honkonen toivoo.
👉🏻Ponikuninkuusravit järjestetään Jyväskylässä Killerin raviradalla 15.–16.8. Ravit alkavat lauantaina ja sunnuntaina kello 12.
Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen
