Viivin finaalipaikka Villinmiehen Tammakilvassa täytti kimppaomistajien vuoden tavoitteen

Lauantaina 21. syyskuuta Lappeenrannasssa ravataan Villinmiehen Tammakilvan finaalit 4-vuotiaille lämminveritammoille ja 5-vuotiaille suomenhevostammoille.

Suomenhevosten Tammakilvan finaalissa lähtöpaikalta yhdeksän starttaavan Juulia Domnan taustalla on voimakimppa Talli Viivittäret. Kimppaan kuuluu yhteensä 12 yhteiskunnallisissa toimissa sekä yritysmaailmassa meritoitunutta naista, joista moni on ensikertalainen ravihevosenomistajana.

Hevoskimpan kokoajana toimi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön virasta eläkkeelle tänä vuonna jäänyt Jaana Husu-Kallio

”Viivittärien taustalla on Vekottaret-kimppa ja hieno Villiveko. Haaveeni oli koota suomenhevostammalle samanlainen mukavien naisten kimppa. Asia sai lisäpontta Forssan Tammavaltikka-raveissa, kun Louhelaisen Suvin kanssa asiasta juteltiin. Sitten hänen avullaan löytyi heporilainen tamma, jota menimme yhdessä katsomaan.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ostin varsan ja aloin kerätä porukkaa. Kimppa löytyi helposti. Mukana on 12 naista, joissa valtaosalla ei ole ennen ollut hevosista oikeastaan mitään kokemusta, osalla taas paljonkin ratsupuolelta.

Minä olen onnellinen eläkeläinen, jonka elämän keskiössä ovat ravihevoset. Tällä hetkellä osuuksia on 13 hevosessa, vaihdellen Mascate Matchin isosta kimpasta muutaman omistajan pikkuporukkaan.

Kimppaomistaminen on todella ihanaa. Ilot ja surut jaetaan, mutta varsinkin nuorten hevosten kehityksen seuraaminen yhdessä kohti kilpauraa on se, mitä toivoisin ihmisten saavan kokea. Siksi minulla on osuudet mm. kahdessa tämän kesän suomenhevosvarsassa.

Viivin kanssa tähtäimemme tälle vuodelle oli päästä Villinmiehen tammakilvan loppukilpailuun ja se täyttyi. Tietenkin Viivi hankittiin tähtäimessä Kuninkuusravit ja sitä ajatellen Lappeenrannan kunkkarivuosi ajoittuisi aika hyvin. Tärkeintä kuitenkin on, että tammamme pysyy terveenä, ja saamme ihanan kimppamme kesken jännittää yhdessä vielä lukuisia kertoja”, Husu-Kallio kertoo.

Jaanan lisäksi myös Talli Viivittärien ensikertalaiset jakoivat ajatuksiaan kimppaomistamisesta

Jessica Karvonen

”Olen ollut lähes koko ikäni aktiivinen hevosharrastaja ja harrastus on muuttanut muotojaan ajan kuluessa. Päädyin pari vuotta sitten luopumaan ratsuhevosestani mutta harrastuksesta en halunnut luopua. Kohtalo astui peliin, ja sain ystävältäni Tanjalta vihjeen, että nyt olisi mahdollista hankkia osuus lupaavasta nuoresta suomenhevostammasta. Siltä istumalta soitin Jaana Husu-Kalliolle ja viikon jälkeen olinkin jo ravihevosen osaomistaja.

Kimppaomistamisen parhaana puolena näen mahdollisuuden jatkaa harrastusta omaehtoisesti ja oman aikataulun mukaan. Raviurheilun ja kimppaomistajuuden myötä olen myös saanut mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Kustannusten kohtuullisuus on toki myös isossa roolissa kimppaomistamisessa.  Hankimme mieheni kanssa viikko sitten omat osuudet nuoresta lämminveriorista, joten nyt hevosia on kaksi.

Raviurheilu on vienyt mennessään ja näkyy lähes päivittäin elämässäni. Koiraa ulkoilutan iltaisin napit korvissa kuunnellen TotoTV-lähetyksiä ja seuraan aktiivisesti Viivin valmentajan Jussi Suomisen muiden valmennettavien ravilähtöjä aina suorana, jos mahdollista.

Tallilla käyn kun siihen on mahdollisuus, starttipäivät ovat pyhitettyjä. Silloin tyhjenee yrittäjän kalenteri ja vietetään lomapäivää seuraamalla Viivin valmistautumista päivän koitokseen. Tunnen itseni etuoikeutetuksi koska saan seurata valmistautumista hetki hetkeltä, aina tallista ravipaikalle ja takaisin. Lähtö on ohi parissa minuutissa ja joskus ei oikein edes muista, miten juoksunkulku meni. Hevosen käyttäytyminen ravipaikalla, sen lämmittely ja lähdön jälkeiset toimet ovat ne asiat, jotka ovat kirkkaana mielessä, kun kotiin lähdetään.”

Silja Latvanen

”Meillä on koko perhe harrastanut hevosia ja ratsastusta, ja omiakin hevosia on ollut kolme. Hevosharrastus oli hieno, koko perheen yhteinen juttu, kun lapset kasvoivat ja asuivat vielä kotona. Toki täytyy myös myöntää, että se oli erittäin sitovaa, tallilla oltiin joka ikinen päivä ja lomien aikana hevosten hoito ja liikutus piti miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Aktiivivalmennuksessa oleva ravihevonen on omistajalle helpompi homma!

Viivillä on hyvä tiimi ympärillään, niin ammattilaisia kuin meitä omistajia. Minusta on myös mukava olla mukana nimenomaan suomenhevoskimpassa. Raviurheilu on oma maailmansa, se on auennut minulle Viivin myötä. Kimppa on tuonut uusia ystäviä elämääni, jännitystä, jaettua iloa. Viivin kanssa edetään määrätietoisen rauhallisesti, luotamme Jussin osaamiseen. Viivi on vielä nuori, parhaat vuodet toivottavasti edessä päin.”

Päivi Huotari

”Ravihevosen omistajana olen täysi noviisi. Viivi on ainoa hevoseni, ainakin toistaiseksi.

Suomenhevonen on kuitenkin tuttu minulle maatilan tyttärenä jo lapsuudenkodista, ja ratsastusharrastusta olen saanut seurata läheltä tyttäreni harrastuksen tukijana. Raveissa en ollut käynytkään ennen Viiviä!

Talli Viivittäriin innosti ennen kaikkea hieno porukka, jossa on paljon tuttuja, mutta myös uusia mukavia tuttavuuksia. Kimppamme on juuri sopivan kokoinen: kun omistajia ei ole kymmenittäin, opimme tuntemaan toisemme hyvin, ja toisaalta maksurasitus ei muodostu turhan isoksi omistajaa kohti. Kimppamme sydän ja sielu on Jaana. Hän pitää yhdessä erinomaisen kimpanvetäjämme Tanjan kanssa meidät ajan tasalla Viivin kuulumisista.

Tärkeintä on tietysti se, että Viivi säilyy terveenä, mutta kyllähän me Lappeenrantaan lähdetään voitto mielessä!”

Kirsi Heinonen

”Viivi on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kimppahevoseni. Parasta tässä on seurata Viivin kehittymistä ja jännittää raveissa. Myös kimpan naiset ovat aivan mahtavia tyyppejä ja meillä on ollut kivoja tapaamisia Viivin tallilla. Olen oppinut ihan uusia asioita ja päässyt tutustumaan hevosiin ja ravimaailman ihmeellisyyksiin, ainakin vähän.

Hienoa on jo se, että Viivi on loppukilpailussa. Toivottavasti Viivin juoksu sujuu hyvin ja ei tule loukkaantumisia. Ja tietenkin toivomme mahdollisimman hyvää sijoitusta. Viivi on hieno hevonen ja sen kanssa meillä on valoisia suunnitelmia myös tulevaisuuteen.”